Vierailuesitys Minun ääreni Kulttuuritila Kuva-Portissa 19.3.2023 klo 15

30.1.2023

MINUN ÄÄRENI - Kepeän vakava kabaree identiteetistä

”Meidän perheessä ei puhuttu koskaan, on oltu vaan hiljaa. Ihan liian kauan hiljaa. Mutta jos päättää olla vaiti, se muuttaa ihmistä. Se muuttaa kasvoja ja piirteitä. Sitä kutistuu.”

Musiikkiteatteriensemble Tytäryhtiö tutkii esityksessään Minun ääreni identiteetin kerroksia, kasvua ja itsetuntemusta. Esitys pohtii, mitä kannamme mukanamme sukupolvien ketjussa, kuinka monia puolia meissä jokaisessa onkaan ja missä kulkevat ääriviivamme, missä rajamme. Entä mistä koostuvat tiedostetut ja etenkin tiedostamattomat mielen haavamme. Ja kuinka monen sukupolven läpi sodan traumat voivat mennä.

Minun ääreni sai ensi-iltansa Tampereella jo syksyllä 2018. Tuolloin tekijät eivät osanneet aavistaa, miten ajankohtaisia teoksen aiheet valitettavasti vielä tulisivat olemaan. Minun ääreni on kuitenkin ennen kaikkea ylistyslaulu ihmisyydelle, keskeneräisyydelle ja armollisuudelle, niin muita kun itseäkin kohtaan. Se kutsuu meitä nauramaan lempeästi itsellemme ja samalla ymmärtämään syvemmin toinen toistamme.

Katsojien palautetta:
”Samastuin, reflektoin, voimaannuin.”
"Upea, koskettava, rohkea esitys.”
”Esitys oli voimaannuttava, itketti, nauratti, havahdutti. — Käsittelitte kaikille tärkeitä asioita, meihin kaikkiin vaikuttaneita tapahtumia. Suomalaista kollektiivista tuskaa.”
”Esitys sekä nauratti että itketti, puhutti. Yhdellä sanalla sanoen: mahtava.”

Esitys koostuu ryhmän sovittamista ja osin säveltämistäkin kappaleista sekä ryhmän tuottamista teksteistä ja koreografioista.
Esityksen dramaturgian inspiraationa on toiminut syksyllä 2018 julkaistu Terhi Ketola-Huttusen ja Heli Pruukin kirja Vihainen nainen – hyvä paha aggressio (Kirjapaja).

Suosittelemme esitystä yli 12-vuotiaille.

Sisältövaroitukset:
Seksuaalisen häirinnän ja sodan kuvailu

Näyttelijät:
Juulianna Mäkelä, Ella Jäppinen, Krista Vikman ja Annukka Waara
Pianisti: Silja Kuoppala

Dramaturgia: Salla-Maria Salo & työryhmä
Kuva: Jiri Halttunen

Paikka:
Kulttuuritila Kuva-Portti
(Kouvolankatu 10, 45100 Kouvola)

Esityksen kesto: 1 h 15 min

Liput: 15€ / 10€
(lapset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet, eläkeläiset, teatteri-, tanssi-, musiikki- ja media-ala)
Henkilökohtaisen avustajan / saattajan lippu 0€

Lippuvaraukset:
Mikä? Teatteri /
puh. 040 354 0116
aijakajama@gmail.com

Tekijöistä:

Tytäryhtiö perustettiin vuonna 2012 tarpeesta ja halusta luoda uutta musiikkiteatteria sekä rikastuttaa osaltaan suomalaista teatterikenttää. Ryhmän juuret juontavat Lahden Ammattikorkeakoulun musiikkiteatterikoulutukseen, joka on luonut vahvan maaperän työryhmän yhteistyölle.

Tytäryhtiön johtoajatuksena on monipuolistaa musiikkiteatterin käsitettä tavalla, joka ei ole riippuvainen totutuista normeista ja perinteisistä sukupuolirooleista. Ryhmä yhdistelee teoksissaan eri esittävän taiteen elementtejä keskenään ja pyrkii tuomaan lavalle jotain autenttista ja uutta. Ennen kaikkea Tytäryhtiö haluaa luoda taiteellisesti korkeatasoista musiikkiteatteriohjelmistoa, joka tarttuu aiheissaan erilaisiin yhteiskunnallisiin ja psykologisiin ilmiöihin.